Vielä muutama vuosi sitten en ollut kuullutkaan Rautvuoresta, sitten työkaverini houkutteli minut sinne eväiden kanssa. Hän tiesi, että sieltä saa mahtavia valokuvia. Aivan jo niiden takia kannattaa vuori valloittaa, ja kun se on niin lähellä tätä meidän kotikaupunkia, Heinolan kirkonkylässä, Rautvuoressa. Mahtava kukkula vai vuoriko se sitten kuitenkin on, Ala-Räävelin luona.
Sieltä näkyy Kuusakosken savupilvet, Orasmaan pellot ja eri vuodenaikoina upea Suomen luonto. Sinne kannattaa kyllä retkeillä hyvien kenkien ja pikkueväiden kanssa, minä tahansa vuodenaikana. Vinkkinä kaikille; sieltä saa hyvät selfiet!
Vuoren tarina kertoo, että sinne olisivat pienet lapset hukkuneet vaiko tippuneet. Onko se totta, haluaisin tietää. Eräs rouva puhui, että hevonenkin olisi sieltä vuorelta joskus alas tippunut.Senpä takia kannattaa olla varovainen, ettei kurkistele liian reunalta. Seinämä on jyrkkä ja pudotus vaarallinen. Nyt maisteltiin polun varrelta jo sinisiä mustikoitakin, kun kävin viikolla siellä ystävän kanssa. Hänkään ei ollut siellä ennemmin käynyt.
Käy sinäkin meidän paikallisella kukkulalla, Rautvuorella, on hieno paikka.
Marja Kytö
Tuokiokuvia elämästä, väreistä ja eläimistä
Kommentit