Kohtaamisia Heinolassa

Heinolan rautatiesilta talven pakkasilla.

Heinola elää iloista pienien ja keskisuurien tapahtuminen noususuhdanteista aikakautta. Kaupungistamme löytyy viikoittain jotain uutta ja elämyksellistä mm. HeiMo –tilan monipuoliset teemaillat sekä monet muut uudentyyppiset ihmisläheiset tapahtumat. Yhteishenkisiä tilaisuuksia löytyy myös liikunnan saralta.
Ennen tapahtumia järjestivät enimmäkseen yritykset, työyhteisöt ja yhdistykset. Nykyään taustatoimijana voi olla kuka vaan. Tempauksia, jotka tavoittavat ohikulkijoita tai varta vasten paikalle saapunutta yleisöä järjestävät myös yksityiset henkilöt sekä perhe –ja harrasteyhteisöt.
Pienikin tapahtuma on pienelle kaupungille suuri asia. Ilo, ihmiset ja ideat kasvavat uusiin laajempiin mittasuhteisiin, mitä enemmän niistä on yhteisöllistä tietoa. Yhteisöllinen tiedonjakaminen toimii myös kokemuksen korvikkeena silloin, kun itse ei pääse tapahtumaan paikalle. Tekeminen lisää tekemistä. Osaaminen innostaa oppimaan. Ilo kasvattaa aktiivisuutta.
Sivustoa ja sen toimintaa hallinnoi Jyränkölän Setlementti. Yhteistyössä mukana ovat Heinolan kaupunki ja Heinolan seurakunta.

Tehdään yhdessä

Olemme avoimia erilaisille juttuideoille ja otamme mielellämme vastaan Sinunkin kirjoittamaa tai kuvaamaa aineistoa. Emme suinkaan ole pelkästään yhdistyksiä varten, vaan haluamme olla aidosti lähellä heinolalaista, olitpa sitten vaki- tai kesäasukas. Voit myös kommentoida sivustollamme olevia juttuja kirjautumalla sisään Facebook-tunnuksillasi. Muistathan kuitenkin, että kaikenlainen vihapuhe, rasismi tai muu epäasiallinen kirjoittelu on ehdottomasti kiellettyä. Lämpimästi tervetuloa mukaan rakentamaan heinolalaisten omaa tiedotuskanavaa!