”Jufenaut Hani, nyt aletaan etsiä uutta kämppää. Rantapuistossa on asuntoesittely.
Jokisen Jenny on ideoinut ja suunnitellut komeita koteja meille linnuille”, puheli Puntti innoissaan samalla kun luki aamun Itä-Hämettä.
”Kuvista päätellen sieltä voisi löytyä juuri sopiva koti meillekin ennen kuin poikaset alkavat vaatia enemmän tilaa”, hän jatkoi.
”Muistatko, kun Rantapuistoon aikoinaan kunnan virkamiehet varasivat itselleen komean tontin, ihan siihen veden rajaan ja rakennuttivat kerrostalon omiksi tarpeikseen, sen jossa on voimistelusali ja uima-allas kellarissa. Komeat näköalat suoraan joelle ja venesatamaan. Ei ole pitkä matka Rantakasinollekaan. Sinne olisi mukava piipahtaa yömyssylle joskus”, Puntti jatkoi yksinpuheluaan.
Hanikin alkoi kiinnostua Puntin lukemasta jutusta. Uusi kaunis ja tilava asunto kaupungin parhaalla laidalla alkoi kiinnostaa kovasti. Hän taputti Punttia siivellään olalle ja nokkaisi lempeästi päälakeen sanoen: ”Kuulepas kultaseni, lennellään tänään tarkastelemaan tilannetta ja tarjontaa paikan päälle.”
”Mennään katsomaan kaikkea kolmea valmista taloa”, hän lisäsi.
”Sopii hyvin, heti aamupalan jälkeen”, huusi Puntti ja tunsi miten veri alkoi polttaa suonissa. Varsinkin Kivalterin keltaiseksi maalattu puutalo oli kiinnostava. Siellä oli sopivasti tilaa ja se sijaitsi Maaherran puiston kainalossa. Paikka oli mitä sopivin. Puistossa oli paljon vanhoja puita, joissa olisi mukava piipahtaa ja pysähdellä päivälennoilla.
Puntti alkoi maalailla erilaisin kielikuvin Kivalterin talon sijaintia parhaaksi mahdolliseksi asuinpaikaksi Hanille. ”Kuulepas armastettuni. Katsopas, miten isot ikkunat Pirre on taloon piirtänyt. Niistä on mukava katsella ohikulkijoita. Mansardikattokin, varsinkin talvella, kun lunta on paljon, se on oikein oivallinen. Lumet putoaa sitä mukaa, kun sitä sataa”, perusteli Puntti. ”Ei ole lumitöitä!”
Hani kallisteli päätään ja kuunteli Puntin puhetta. ”Voi jummin jammin sun kanssa, kulta ukkoseni. Kyllä Cafe Kailaksen luona sijaitseva talo olisi meille sopivampi. Liikenteen ja kesäturistien melu ja mellakointi eivät kuuluisi niin selvästi kuin rantapuistossa, hän mielisteli ja maiskutteli. Hani oli aina osannut keikailla juuri sen verran, että Puntti alkoi mielistyä ajatukseen.
”Cafe Kailaksessa on tosi, tosi, tosi hyviä paakelsia, joita asiakkaat tilaavat kahvinsa kanssa ja aina niistä tippuu jotakin meillekin”, innosti Hani Punttia. ”Juniakin kulkee niin harvakseltaan, että mitä nyt yksi höyryjuna kesässä, ei haittaa”, höpötteli Hani ja pyörähteli Puntin ympärillä viehättävästi. Hän halusi ilmiselvästi ostaa Cafe Kailaksen ja sille toiveelle Puntti oli voimaton.
Hani ja Puntti lensivät Rantapuistoon. Tsaarin poppeli ja muut suuret puut tekivät puistosta varsin kuninkaallisen ja suojaisan paikan asua. Arvokkaan.
Puistossa oli parhaillaan Lintutarhan Opa kertomassa, että Pöllö-Pontukselle kannattaa rakentaa oma talo vähän kauemmaksi muista taloista. Pöllö pelästyttää kaikki muut tiehensä ja kaupoista ei tule mitään. Kannattaa pitää Rantapuisto arvoalueena, niin hinnat eivät laske ja taso säilyy akateemisen arvokkaana. Varpusetkin muuttavat mieluusti Kivalterin talon pihapensaisiin. Opa tiesi miten Rantapuistoa markkinoidaan lintujen näkökulmasta katsottuna. Se oli hyvä se.
”Kuule Hani, meillä on turvallista hankkia uusi talo nyt kun tiedetään, että Harppinen on toiminut puuseppänä”, vahvisti Puntti ostoaikeitaan. ”Perustus kestää”, hän lisäsi asiantuntevasti.
Jokisen Jenny, idean äiti oli juuri kiipeämässä isoon poppeliin, kun Puntti pelästytti hänet harakan äänellään: ”Morjesta… me tultiin asuntoesittelyyn… voiksää tulla alas ja kertoa tarkemmin… onkos niitä esitteitä ja kuntokartoituspaperia siinä jo.” Jenny katsoi tikapuilta alas ja näki kaksi onnellisen näköistä harakkaa killittämässä itseään.
”No, päivää, Puntti ja Hanihan ne siinä. Ei uusissa taloissa tarvita muuta kuin avaimet käteen ja asumaan”, jutteli Jenny iloisesti. ”Aloitetaan kierros Kivalterin talosta ja sitten jatketaan Cafe Kailakseen, lopuksi voimme mennä ihastelemaan Heinolan maisemia Vesitornista”, suunnitteli Jenny.
”Vesitorni on nähty. Istuin siellä katolla pitkän tovin laittamassa sulkiani ja ajatuksiani järjestykseen. Keräsin rohkeutta mennä Hanin luokse, kuin tuhlaajapoika konsanaan”, kielsi Puntti heti.
”No, eihän päätöksiä tarvitse heti tehdä, totesi Jenny.
”Mutta kyllä se Cafe Kailas on paremmalla paikalla”, jupisi Hani itsekseen ja näki linnun sielun silmillä itsensä uuden talonsa ikkunassa katsomassa virtaavaa Kymijokea.
Tätä sanotaan harakan onneksi.
Raija Saarela
Lisää tarinoita paikallisten lintujen elämästä Aikuisten satutunnilla 23.4.2018 kohtaamispaikka HeiMo:ssa. Tilaisuus alkaa kello 18:00.
Tapahtuman järjestää kansalaisopiston iltakirjoittajat.