Selkäyhdistyksen Iskias-iltamat vietettiin tänään WPK-talolla
iloisissa ja mukavissa tunnelmissa. Ohjelmassa oli musiikkia, runoilua, leidien vintagemuotinäytös, arpajaiset, kahvitukset ja lopuksi tanssia. Juuri niinkuin iltamissa on tapana.
Musiikkiopiston nuoret soittivat kolme kappaletta. ”Valkovuokot” soi kauniisti viululla ja pianolla soitettuna.
Haitari säesti yhteislaulua ja Utsound viritti sähkökitaransa kuuskytluvun nostalgiseen rockiin: Apache, Caravan ja pari muuta sai yleisön veret kiertämään.
Maritan nokkelat ja hauskat aforismit oikein kutittivat.
Ratikka Heinolaan -tarina sai pieniä pirskahduksia aikaan yleisössä ja näin flunssaisena aikana runo Nenä sopi kuin nenä päähän.
Mukavaa oli. Kaikki 900 yhdistyksen jäsentä ei ollut mukana, mutta suuri joukko kuitenkin. Lahtelainen Taisto voitti arpajaisten päävoiton herkkukorin ja totesi vaimolleen: ”Muutetaan mekin Heinolaan.”
Teksti: Raija Saarela