Kuin koski
kuin virtaisit, kuin lepäisi allasi kylmä keväinen
kauan koskemattomana ollut maa,
sen kehyksinä huokaileva, huojuva metsä,
kuin jakaisivat satavuotisen salaisuuden.
Kuin ryskyäisit, pauhaisit, kuohuaisit, kuin huutaisit.
Kuin kylmyys kuin kauneus kuin kirkkaus.
Kuin nuotioksi pinotut luut, märät sytykkeet, kytevä tuli.
Kuin kostea sammal ja lintuisina ryöpsähtävät sateet.
Kuin polvenkorkuinen usva, kylkien kaartuvat sillat
ja kaarnaiset sormet.
Kuin raivoaisivat pyörteet kuin rakastavaiset
toisiaan vasten, kuin vastarannat,
vettä kuin lastaan kivisten käsivarsiensa kehdossa,
suvannon syli.
Kuin natisevat puut ja auki repeävä routa,
säärien juurakot ja ruskan tahrimat taivaat.
Kuin havujen väkevä ja kohoilevat kalliokeuhkot,
kuin haparoiva askel, katseen tähtäin.
Kuin niskasta alkava vilu tai reppuun kerätyt kävyt.
Koski kuin kaipuusi, kuin voimasi, kuin juoksisit.
Katja Tamminen (c)