Ihanassa mainoksessa nainen haaveilee muuttavansa maalle ja kasvattavansa kanoja, monia erilaisia rotuja, kunhan ensin voittaa lotossa.
Meillä ei odotettu sinne asti. Viitisen vuotta sitten mieheni ilmoitti, että meille tehdään kanala.
Tuumasta toimeen, kohta meillä oli kanala ja siellä neljä kanaa.
Ja kaikki niistä tykkäsivät, pulleita kesyjä kanoja, kaikenvärisiä.
Munia ei vaan kuulunut – no sitten kiekui ensimmäinen kana.
Voiko kana kiekua, heräsi epäilys, eihän se laula.
Kukkojahan ne olivat, kaikki kolme. Vain yksi oli kana.
Palautimme kukot ostajalle ja saimme toki uudet kanat tilalle.
Siitä se alkoi, kanafarmarin ja citykanalan elämä.
Vuosien saatossa olen käynyt palvelutaloissa kanojen kanssa ja päiväkodistakin on meillä vieraillut lapsiryhmiä katsomassa mistä sitä lähiruokaa tulee.
Pojallamme on ollut kesyin kanamme Kanatuinen jopa mummolareissuilla mukana kissankuljetusboxissa, kun ilman sitä ei suostunut lähtemään.
Meillä on ollut myös erilaisia kukkoja vuosien varrella ja siitähän kanamuorit ovat innostuneet tipuja hautomaan.
Kukonlauluun kyllästyneenä mieheni päätti, että nyt sen kukon on aika lähteä vihreämmille matomaille. Muutaman ajan kuluttua, naapurin rouva kertoi minulle lapsenlapsensa kyselleen, että loppuikohan niiden kukosta nyt patterit, kun sen laulua ei enää kuulu. No nyt on taas kukkokin orrella laulamassa ainenkin hetken, kun se on niin komia.
Heinolassa on ainenkin viisi citykanalaa, ehkä sinäkin saatat joskus kuulla kukonlaulua jossain päin kaupunkiamme. Ilman, että tarvitsee epäillä kuulevansa harhoja.
Marja Kytö Tuokiokuvia elämästä, väreistä ja eläimistä.
